Kävin kaupassa.
Taas tää aika... syön mitä pystyn. En syö kuitenkaan noita kukkia... kuten ystäväni kertoi dementiaosastolla tapahtuvan harvase päivä... kukista vain varret jäljellä.
Mulle riittää kukat valaisemaan päivääni. Niin haluan uskoa.
Mutta päivä kerrallaan.
Ystävälleni ... tiedän tunteen, mutta ota kädestäni kiinni... nyt hypätään!
"Tai ettei ois, hän lähtenyt sittenkään pois..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti