Kaikkea sitä näkee, kun maailmalla kiertää. Kun voitan lotossa, olen luvannut viedä kaikki kaverini tällä limulla ajelulle.
En lottoa kuin kerran vuodessa - jos edes sitäkään. Joten en tiedä kuinka mahdollista on, että kaverit koskaan pääsevät tämän kyytiin. Ehkä tämä limusiini ajelu voidaan sitten jättää luokkaan "unelmien prinssi valkealla ratsulla parvekkeeni alla".
Paljon enemmän ajatukseni todellisuuteen sen sijaan jätti muu matkani Virossa. Usein puhutaan ambomaan nälkää näkevistä lapsista, kun täällä kotimaassa lapset nirsoilevat ruuan suhteen. Tosin ambomaan nälkä ei mitenkään johdu meidän hyvinvointimaiden lastemme syömisistä tai syömättä jättämisistä. Ei siis tarvitse mennä kuin Viroon, niin olot ovat jo aivan toiset kuin meillä täällä.
Olen nähnyt omin silmin, kuinka minulle läheiset ihmiset asuvat ulkoapäin täysin ränsistyneissä hökkeleissä, jossakin 20 neliön asunnoissa. Asunnoissa joissa ainoa juokseva vesi tulee keittiön raanasta ja sekin on jääkylmää. Kerrostalon asukkailla ei ole varaa maksaa lämpimästä vedestä ja siksi lämmin vesi on katkaistu kokonaan. Yöni nukuin kovalla lattialla, johon oli levitetty muutama huopa ja peitto.
Aamulla mietin, missä voisin peseytyä. No en missään. Vettä lämmitettiin vedenkeittimellä, jotta sain kasvoni pestyä. Sekin tosin oli mielestäni ylellisyyttä, lämmittää nyt minu kasvoilleni lämmintä vettä. Jäin miettimään kotimatkalla, missä ihmiset oikeasti peseytyvät, missä vaatteet pestään? Ne jäivät minulle epäselviksi. Siitä huolimatta, en nähnyt likaa. Näin vain aika paljon erilaisen elämän kuin meillä täällä Suomessa.
Palasin kotiin väsyneenä, mutta niin onnellisena. Limusiineja Tallinassa ja jääkylmää vettä etelä Virossa. Vaikka mieli järkkyykin hetkellisesti, niin liian pian täällä kotimaassa kaikki tuntuu niin itsestään selvältä ja pysyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti