Nyt kun olen henkisesti ehjä, miksi koko keho on palasina.
Luulin, että jaksan päivittää tänne tekstejä, mutta olen niin palasina. Kun Kiki kuoli itkin, mutta kolme kuukautta myöhemmin itkin vielä enemmän. Elämäni kadotti ajan ja mahdollisuuden surra, silloin suru siirtyy. Liian raskaan työn ja surun jälkeen huomasin, että hyvä kun pystyssä pysyn. Kaikki ei ole hyvin. Ehkä heilun nyt elämäni ensimmäistä kertaa rajamailla super positiivinen vaiko luovuttaa. Kun odottaa liian kauan, että joku lääkäri voi auttaa eikä sitä vaan koskaan tapahdu, keho ei vaan enää kestä. Mitä teen?
Kun olen henkisesti ehjänä, viekö se minut myös tämän yli?
Ehjänä...
