Minulla on monta lasta. Äitini on myös sanonut, että hänellä on karvaisia lapsenlapsia. Mutta yhtäkaikki - lapseni ovat jättäneet hienoja muistoja elämääni ja saavuttaneet yllättäviä asioita.
Lasteni lempisanontoja olivat "Minä haen sitten oman pallon" kun ei saanut ottaa pikkusiskon kädestä palloa. Tai nähdessään ojassa sorsia, huudahdus "Hei mennään tappamaan" kun toinen huusi samaan aikaan "Hei mennään kattomaan".
Unohtumaton on myös sirkuksessa käärmettä käsissä ja niskassa pidelleen käärmeen kesyttäjän esityksen jälkeen. Äidin varoitusta "Muista, että et ikinä ota käärmettä käteen" tarkkaan kuunneltua, 3-vuotiaan lapsen toteamus "Joo, en ota käteen. Pidän vaan niskassa."
Puhumattakaan lapsesta, joka antoi äitienpäivänä kirjaillun liinan, jossa luki "Äitille ja iskälle" selityksellä kun muuten oli epäreilua, että iskällä ei ollut äitienpäivää.
Ja paljon muutakin unohtumatonta.
Nuoremmista lapsistani on myös kuvia.
Yhdestä lapsestani tuli taskuvaras. Mutta koska hän pienen kokonsa vuoksi pystyy varastamaan vain pikkurahaa isin taskusta, hänestä tuli myös roskisdyykkari...
...toista lastani kiinnosti puutarha-ala...
...kolmas piti huolen jo pienenä, että muilla ei ollut asiaa ruokakupille...
... neljännestä tuli hienohelma...
Mutta hyvä lapsi, sinä joka osaat jo lukea. Mitä nämä tekevät keväisellä parvekkeellani?
