Kärpäsjuttu

HYVÄÄ  HALLOWEENIN jälkeistä aikaa.

Nyt kun hyvät ja keppostelevat halloweenit on toivoteltu ystäville ja itse juhla mennyt ohi, on hetki aikaa miettiä, mitä päivästä jäi mieleen. Ainakin kauhea kärpäsjuttu.

Pari päivää sitten, huoneeseeni pörähti kauhea paskakärpänen. Parvekkeelta kai, jostakin seinän kolosta. Calimeero yritti hyökkäillä ja hyppiä kohti paskakärpästä suu ammollaan, tuloksetta. Sitten kärpänen taas piiloutui.

Kerroin ystävälleni, että me aiomme halloveenina poltella paljon kynttilöitä, syödä tacoja ja dipata fondy-pannussa hedelmiä suklaassa. Ystäväni kertoi, että he aikovat varmaan syödä takassa paistettua makkaraa ja käydä uimassa hyisen, pelottavan, kylmän, pimeässä järvessä. Siinä sitä halloveenia kyllikseen.


Kun olimme syöneet massumme ähkyyn herkuista, jäi paistinpannu vielä liedelle. Kansi päällä ja puukauha kannen ja pannun välissä. Katsoin halloveen servettiä, joka oli pöydällä ja siinä olevaa ilettävää hämähäkkiä. Katsahdin kannen läpi paistinpannulle ja tunsin hyytävää tunnetta - miten saatoin nähdä servetin hämähäkin jauhelihan päällä paistinpannussa? Aivan kuin valopisteen toisessa kohtaa, kun on katsonut liian pitkään kirkkaaseen valoon. Siirtyvä valo-illuusio. Mutta ei - pannulla oli musta möykky.


Kun katsoin tarkemmin, se oli tietenkin se ilettävä paskakärpänen, joka oli sitten mennyt kuolemaan kuumalle jauhelihalle. Vai oliko syönyt itsensä ähkyyn. Kuvottava näky. Jätti kokoinen paskakärpänen. Ei muuta kuin paperia ja kärpänen mäkeen.


Kärpäsestä tulikin mieleen "sama ilme naamalla kuin eläissään", lempikirjani Huussi.

Pieni pätkä lempi kirjastani "HUUSSI" - Esa Kero, Juhani Seppovaara

"Huussin ulkopuolella sattuu ja tapahtuu. Kun ryhtyy sisäpuolta tarkastelemaan, jo tapahtuu sielläkin.
Tunti hurahtaa kevyesti kun seuraa miten hämähäkki laittaa verkkonsa, paula paulalta, vetelee pitkiä linjoja, miettii kiinnityspisteet ja hälytyslangat. Vilkaisee kuule peräpäähänsä, että onko paksuus jämpti. Lujuuslaskelmat pitää tehdä paskakärpäsenkin varalle. Sellainen tekee suurta vahinkoa, jos verkko ei ole oikein suunniteltu.
Hämähäkki on hieno eläin. Miten tarkkaan se asettelee koipensa hirmu vilinällä langoilleen. Pitää olla päässä muutakin kuin puruja, että pysyy sellaisen jalkamäärän kanssa pystyssä eikä sotkeennu niihin. Niin kuin sinä tullessasi kahdella jalalla portaissa.
Voit kuvitella miten hämähäkki saa verkkonsa valmiiksi, ihailee ja läpsäyttäessään lopun merkiksi liikuntaelimensä yhteen toteaa: onhan se perseestä, mutta on se hieno!
Kärpänen kellottaa selällään merkiksi muille, että kuollut olen. Se on jälkeläisensä saattanut maailmaan ja voi levätä rauhassa ketarat ojossa ja sama ilme naamalla kuin eläissään."


appelsiineista kuvassa, tuli muuten hyvää appelsiinilikööriä

 

Linnanneito juhlissa, kuin tuhkimo

Teemalla "Oopperan kummitus" juhliin tälläydyin sitten linnanneito mekossani. Kannatti ommella mekolle viitta, noin viiden minuutin käyttöä varten. Varsinkin kun tekemiseen meni todella monta tunti. Nyt sitten juhlien jälkeen ihmettelen, että mitä mahdan viitalla tehdä? Kohta löytyy melkoinen puvusto autotallistani - puvuista peruukkeihin. 

Ostamani silikoonit olivat kovin pienet. Mutta kumma juttu, näyttävät tuossa kuvassa kylä ihan söpöiltä.

Kunnon prinsessan tavoin, lähdin juhlista ja kotona huomasin silmikkoni pudonneen jonnekkin juhlapaikalle. Tarinan onnellinen loppu on kuitenkin se, että sain silmikkoni taksisin seuraavana päivänä. Prinssini tuomana.

Kohti joulua - Oopperan kummituksesta Egyptiin

 

Aika monta päivää on mennyt ommellessa alusmekkoa, mekkoa ja viittaa. Peruukki ostettu, silmikko ostettu, silikonit ostettu. Niin, puku tarvitsee tissit. En minä, mutta puku tarvitsee. 

Kutsu Oopperan kummitus-juhliin innosti minut taas ompelemaan. Mekon kangas löytyi kaapista. Viisi metrinen vanha verhokangas, kuparin kimalteinen, ohuen ohut, josta vaan ei koskaan tullut verhoja. Alusmekon kangas oli upea kirppari löytö. Kangas tosin riitti vain mekon etuosaan, takaosan ompelin sävyyn sopivasta satiinista, josta piti tulla aikanaan parisängyn päiväpeiton reunanauha. Kerrankin on hyötyä siitä, että on ostanut kankaita enemmän kuin huvittaa ommella.

Alitajunnassa kaihersi koko ajan kuva viitasta, joka oli samalla sivulla kuin mekon kaava. Vahingossa sitten löysin halvan kolme ja puoli metrisen vihreän villakankaan, josta oli ihan pakko tehdä viitta mekolle. Enää jää ongelmaksi, miten kävellä noin 500 metriä juhlapaikalle, laahaavassa mekossa, painavassa viitassa ja korkokengissä. Vaatteiden yhteispaino on melkoinen. Sateella kävely tuskin onnistuu. Tai sitten otan sen taksin.

On ihanaa, että on jotain mitä odottaa. Yhtä tärkeää kuin juhlien odotus, on ollut puvun valmistaminen. Valoa pimeään syksyyn.

Valoa syksyyni tuo myös ihan oikea aurinko. Egyptin taivaan alla. Vaikka vuosi sitten vannoin, etten mene Egyptiin, koska maa ahdistaa likaisuudellaan ja tunkeilevilla ihmisillä, siitäkin huolimatta matka on nyt tilattu. Ehkä aurinko kuitenkin voittaa. Tai sitten matkaseura. Starttaan matkaan Tiitin kanssa "all inclusive" hotelliin, josta Tiitillä onkin jo kokemusta, "Juodaan aamusta iltaan". No ehkä ei ole ihan minun juttuni. Ehkä voin nauttia siitä auringosta ja rauhasta. Tekemättä yhtään mitään.

Kun palaan auringosta - on Joulu.

 Viikon biisi, kuuntele tästä...

"Missä muruseni on - Jenni Vartiainen" 

Kauan sitten kerroin tytöille, että kun on oikein ikävä toista ihmistä, katso aurinkoon. Auringon kautta voit nähdä tämän toisen ihmisen. Niin totta myös tämän laulun sanoma        "... Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on, ja jalkojemme alla sama maa..."