Olen aina haaveillut unelmieni prinssistä, joka eräänä kauniina aamuna saapuisi noutamaan minut. Vähän niin kuin elokuvassa Pretty Woman. Parvekkeeni alle ratsastaisi unelmieni prinssi, valkealla ratsullaan. Sieltä hän hihkaisisi minulle ja minä kevyin askelin hypsähtäisin hänen valkean ratsunsa selkään. Ratsastaisimme kauas auringon laskuun.
Tai jos ei valkealla ratsulla, niin vaikka valkealla avoautolla.
Prinssini olisi vähän niin kuin Nylon Beatin laulussa Kengät crocodile:
Sen silmät ois kultaa
sydän peloton
se pois kyyneleet kuivaa...
Mut se ois kai liikaa
jos se totta ois
ei kaikkea saa...
Mä haluan toivoo
jotain pientä vain
jos oikein uskoo...
Mutta on tässä unelmieni prinssi-illuusiossa eräs toinenkin ongelma. Minulla on valtava korkeanpaikan kammo. Melkoinen "Rinssi" kyllä saisi olla, että minä hyppäisin edes ensimmäisen kerroksen parvekkeeltani.
Mutta pienen valonpilkahduksen sydämeeni antoi, kun juttelin puhelimessa hyvän ystäväni, erään miehen kanssa ja kerroin hänelle tästä unelmieni prinssistä, joka valkealla ratsulla parvekkeeni alle eräänä päivänä ratsastaa. Ystäväni sanoi, että "Minulla on kyllä valkoinen pakettiauto, että voisin ajaa siihen parvekkeesi alle kokeilemaan".
Niin - ainahan sitä voi kokeilla. Ehkä minunkin kriteerini lopulta ovat hyvinkin alhaalla. Mutta voisiko valkea ratsu muuttua pakettiautoksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti