Näin kummallisen unen. Siinä oli paljon sokkeloisia tunneleita ja polkuja, vääriä ovia ja pelottavia kulmauksia. En tiennyt minne mennä, kaikki koirani olivat kadonneet paitsi yksi. Lopulta unessa ei ollut enää muita kuin minä, eräs ystäväni ja mieheni sekä villakoirani. Olin unessa peloissani, että emme selviä, mutta tämä ystäväni sanoi unessa rauhallisesti että kyllä kaikki järjestyy. Hän oli niin rauhallinen kuin vain voi olla.
Soittelin tänään tämän ystäväni kanssa, en ole kovin usein häneen yhteydessä, mutta juttelimme nyt. Siinä puhelimessa hänen kanssaan tuli oivallus.... Kyllä minä uskallan mennä juuri tästä, heittäytyä VAPAAKSI. Ystäväni kertoi, että onhan hänkin selvinnyt neljä vuotta ja meillä tosiaan on vapaus tehdä niin kuin haluamme. Elän TÄNÄÄN ja TÄSSÄ. Enkä tosiaan tarvitse niin paljon Onneen. Vain ne kaikkein tärkeimmät. Ja ne minulla on.
Tuttu kappale... poikaystäväni kuunteli tätä... silloin kun oltiin 13 v...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti