Ystävät - tässä on joululahjanne

No en ole mennyt sekaisin. Ystävät - tässä on joululahjanne. Minä ja Ninni päätettiin aloittaa ajoissa ja nyt se on tehty. Joululahjat.
Voitte sitten muistella kauniita kesäpäiviä talven tuiskussa ja pakkasessa.

"Iloista suurin" 
(juttu on Kotivinkin Joululehdestä vuodelta 1998, kirjoittajan nimeä en ole tallentanut, mutta yritän löytää sen vielä niistä valtavista joululehtipinoistani)

Ensimmäinen näytös.
En pidä tungoksesta, en ainakaan joulunajan pitkistä kassajonoista tavarataloissa. Kuitenkin jokikisellä joulunalusviikolla löydän itseni hikoilemassa muiden yhtä ahdistuneiden ihmisten kanssa tavaroita pursuavien hyllyjen välistä. Minulla on ostoksilla mukana hyvä tahto ja iloinen antamisen mieli, eikä ostettavastakaan ole puutetta. Nyt ei tarvita kuin pieniä oivalluksia ja nopeita päätöksiä ja koko suku on saanut lahjansa.
Mutta kun ei. Kaksi tuntia hypistelen miesten sukkia, pengon villapaitakasaa, laskostelen pöytäliinoja, koettelen käteeni patakintaita ja kolistelen kattilankansia. Hiukset ovat märät villapipon alla, pusero on liimautunut selkänahkaani. Kalle on saanut joka vuosi sukat, nyt on keksittävä jotain muuta. Mummilla on monta käyttämätöntä pöytäliinaa kaapin hyllyillä, Enni-täti ei käytä pitsipaitaa, äidillä on jo kattila ja isällä tohvelit. Olen paniikissa ja ostan Kallelle sukat, mummille pöytäliinan, Enni-tädille pitsipaidan, äidille kattilan ja isälle tohvelit!
Mutta mieleni ei ole iloinen. Minulla on kasseittain turhanpäiväistä tavaraa. Tiedän kuinka lahjani tänäkin vuonna saavat seuraa muiden käyttämättömien tavaroiden joukossa.

Väliaika.
On hiljainen kesäilta ja sade ropsuttelee mökin kattoa. Selailen vanhoja lehtiä, niiden talvisia ja jouluisiakin numeroita. Yhtäkkiä se iskee, nimittäin ajatus. Jospa kerrankin...

Toinen näytös.
Olen ostoksilla. Kädessäni on kookas arkki ruutupaperia, moneen kertaan kirjoitettu ja kummattu, ylipyyhitty ja päällekirjoitettu paperiarkki.
Tänä vuonna Kalle ei saa sukkia, tai oikeastaan saa, mutta aion neuloa ne itse, teen molemmista eriväriset. Annalle neulon villapaidan ja kirjon siihen kuvioita ja virkkaan päälle pallukoita. Mummille teen patalappuja, monta samantien. Enni-täti saa itse keräämistäni marjoista hilloa. Äidille maalaan pieniä lasipurnukoita mausteikoiksi. Isälle teen taulun kesäkukkasista. Ystävätär saa itse keräämiäni yrttejä, nokkosia, voikukkia, siankärsämöä. Kuivatan kedonkukkia saunanlauteilla ja teen niistä asetelmia, annan lahjaksi ja pidän itse. Sen jälkeen maalaan iloisia koreja, kaikenvärisiä ja leivon niihin lämpimäisiä. Maustan kurkkuja ja kurpitsoja ja annan niitä lahjaksi vanhoissa lasipurkeissa, jotka olen itse koristellut, voin ommella niihin kankaasta kannensuojuksetkin, tai ehkä sittenkin virkkaan ne.
Ostan röykkiömäärän erikokoisia koreja, keramiikkapurnukoita ja lasisia kippoja. Ostan ihania kangaspaloja, sametista ja silkistä. Ostan punaista, sinistä, vihreää, keltaista, kaiken värisiä lankoja. Ostan maaleja spreijattavia ja siveltäviä. Olen innoissani ja valmis aloittamaan lahjavalmisteluni. Minulla on puoli vuotta aikaa...

Kolmas näytös.
Jouluaatto on kahden viikon kuluttua. Kallen sukista on molemmat varret valmiina, mutta en osaa tehdä kantapäätä. Mummille on valmiina yksi virkattu patalappu, se on vähän harva, eikä edes nelikulmainen. Annan puserolangat ovat eteisen kaapissa. Olin unohtanut, etten ole koskaan neulonut tai virkannut sitten kansakoulupäivieni ja silloinkin työn teki valmiiksi käsityönopettajatätini, joka sai siitä vain seiskan todistukseeni. En ole koskaan tuntenut oloani keittiössä kodikkaaksi. Enni-tädin hilloista jäi lähtemätön sotku ja se on niin kovaa, ettei sitä saa lusikalla irti purkista. Kurkut ja kurpitsat jäivät toripöydille.
Lasipurnukat on maalattu, niissä ei nyt tällä kertaa ole sieviä orvokinkuvia, koska en osaa maalata orvokkeja. Eikä niihin tullut edes raitoja, koska maali valui minne sattuikin. Monta koria on kuitenkin maalattu, mutta värit eivät riittäneet kaikkiin koreihin, niissä on niin paljon reikiä, että suurin osa maaleista norui alustana olleeseen sanomalehteen. Vaikka korien pinnassa on luultavasti puolet kesämökin itikoista, niin maaliin tarttuneesta sanomalehdestä ei sentään tekstiä pysty lukemaan.

Neljäs näytös.
Myönnän, mutta en nolona, että kävin sittenkin lahjaostoksilla, mutta kävin vain lähikaupassa.
Nyt kynttilät jo palavat, joulumusiikki soi ja glögi levittää mausteisia tuoksujaan. Tänä vuonna olen päättänyt erityisesti panostaa pakettien koreuteen ja loppusointujen riimittelyyn. Rakastan joululahjavalvojaisia, tänä jouluna enemmän kuin koskaan.

- Äidille olen ostanut kaupasta maustekurkkuja ja lisännyt liemeen rutkasti valkosipulia. Tekstaan purkkiin kauniin etiketin ja sidon kannen somisteeksi samettinauhalla pienen pitsiliinan (made in Korea)

- Suurimman maalaamistani koreista saa isä. Se on hyvä sukkakori, eikä niitä itikoita edes huomaa kaapin hyllyllä.

- Kallen sukanvarret ovat hyvät säärenlämmittäjät aerobikkaavalle ystävättärelle.

-Luulen, että Anna ilahtuu muhkeasta lankapaketista, jossa on puikotkin mukana.

- Enni-täti saa marmeladia. Se on tehty etelän eksoottisista hedelmistä tehtaassa, mutta itse sen olen purkittanut.

- Mummi rakastaa suklaapraliineja. Olen pakannut niitä keramiikkaruukkuun. Kyllä hän saa myös sen virkkaamani patalapun. Mummi ymmärtää.

- Kallen suuren lasipurkin olen täyttänyt purukumivalikoimalla, kaikkia makuja sikinsokin.

- Tutut saavat joululeivän. Olen tilannut ne leipomosta ja käärinyt ne niihin ihaniin kankaanpaloihin.

- Yrttiteeainekset ovat kaupasta. Varmuuden vuoksi. Mutta olen itse taitellut romanttisesta paperista suloiset pussit ja annan lahjaksi kavereille.

Loppukuvaelma.
Olen onnellinen ja ylpeä itsestäni. Luulen, että ensi vuonnakin kaikki saavat jotain omatekoista. Niin että odottakaa vain ja jännittäkää, mitä minä ensi kerralla keksin.

(Kotivinkin Joululehdestä 1998)

Joten nyt tiedätte, miksi joka vuosi saatte jotain omatekoista minulta lahjaksi. "Iloista suurin" on kaivautunut pääni uumeniin ihanana tavoitteena antamisen ilo.
Odottakaa vain mitä teille taas keksinkään ;)