Hyppeli punahilkkaa

Tänään aamu alkoi sillä, että asiakas ehti soittaa ennen kuin olin noussut sängystä....  siis tosi aikaisin soitti. No ei se mitään, minä olen kai sitten jo aamu seitsemältä korvaamaton ;)
Kun pääsin kömpimään sängystä ylös ja ulos, viemään koiria pihalle, niin jo pienin koirani alkoi taas singahdella pihalla kuin sähköjänis. Hän oli taas kerran niin iloinen lumesta. Katsoin silmät unesta kierona lumikinoksessa singahtelevaa sähköjänistä - tuskin havaitsin muuta kuin että joku siinä narun päässä heilui ja salaman nopeudella.

Mutta ei aamu ollut vielä mitään verrattuna päivän näkyyn. Eräs miespuolinen tuttuni käveli toimistoni ikkunan ohi ja vilkutteli mennessään. Kohta hän meni toiseen suuntaan ja taas toiseen suuntaan vähän ajan kuluttua. Sitten meni pari tuntia ja hän meni ikkunani ohi ja "hyppeli punahilkkaa". Hetken päästä ystäväni tuli päiväkahville ja kysyi olinko nähnyt sitä hänen miestään joka iloisena hyppeli. Mä sanoin että "Joo, siis se mies joka hyppeli punahilkkaa." Ja selvisihän se syykin, mikä miehen pisti niin iloisesti hyppelemään. Vai sanotaanko kuka pani miehen iloiseksi.

Itse raahauduin sitten kahdentoista tunnin työpäivän jälkeen kotiin, enkä jaksa olla sähköjänis tai hypellä punahilkkaa, mutta kieltämättä sekin piristää mieltä kun näkee toisten olevan iloisia, etten sanoisi onnensa kukkuloilla. Muistaa  se kuinka jokaisesta pienestäkin hetkestä voi iloita.
Minäkin iloitsen - uudesta ystävyydestä.

Demostraatio viime kesältä, "hyppeli punahilkkaa"

Hetken tie on kevyt - Laura Närhi (kuuntele tästä)

 Omistettu Suville. 

Kiitos!

Mä tunnen sinut pikkusisko,
Me vaikka vasta kohdattiin.
Niin monin kasvoin ennenkin
Sä vierelläni maannut oot.

Kun yössä yksin vaeltaa,
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.
Ei etäisyys, ei vuodetkaan.
Ei mikään meitä erota,
Kun hetken vain sut pitää saan
Ja unohtaa.